Samalla reissuilla kun olen käynyt Helsingissä pitämässä vastaanottoa, olen saanut tutustua myös vuoden 2023 aikana Antti Hernesniemeen ja hänen tutkimusmateriaaliin jäsenkorjauksesta Pohjanmaalla. Olen saanut arvokasta tietoa isoäitini Inan, isäni Esan sekä setäni Erikin työskentelytavoista tutustumalla niihin kuvien sekä kaitafilmien kautta keskustellen samalla Antin kanssa. Arvokasta oppia historiasta ja sitä tietoa yritän omassa työssäni kunnioittaa sekä myös kehittää eteenpäin. Kiitos Antille kaikista keskusteluista ja materiaaleista.
Antti Hernesniemi
Lääketieteen tohtori, FM (musiikkitiede) Antti Hernesniemi (s. 1950 Kannus) on tutkinut käytännön lääkärityön ohessa suomalaista kansanlääkintää ja kerännyt aiheesta laajan ja monipuolisen aineiston vuodesta 1981 alkaen. Hän on väitellyt jäsenkorjaajien toiminnan tutkimisesta v. 1999 Oulun yliopistossa Kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitoksella ja kirjoittanut aineistonsa pohjalta tietokirjan Jäsenet paikalleen, paha veri pois. Kansanlääkintä terveydenhoidon kentässä (Yliopistopaino 1994). Hernesniemi on luovuttanut keräämänsä kenttäaineiston maaliskuussa 2022 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon ja ruotsinkielisen osan siitä muutamaa vuotta aikaisemmin Svenska litteratursällskapetiin. Hänen aineistonsa yksi merkittävä ja harvinainen tallenneosa on se aineisto, jonka hän on lääkärinä kerännyt kansanparantajien, erityisesti jäsenkorjaajien (ruots. esim. kotknackare, engl. bonesetters) kanssa, kun he hoitivat yhteisiä potilaita Kansanlääkintäkeskuksessa 1987–90 Kaustisella. Lähde: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura .
.